Ykköseksi Google-hauissa ja tuplaantunut hakemusmäärä: Forum Virium sai SEO-kouluttautumisella hyviä tuloksia
Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Viriumin viestintätiimi halusi parantaa sivustonsa näkyvyyttä ja tavoittavuutta Google-haussa ja muissa digitaalisissa kanavissa.
Jotta kunnianhimoisiin tavoitteisiin päästäisiin, tarvittiin Google-konsultin apua. Anna Forsten teki forumvirium.fi-sivustolle SEO-auditin sekä piti viestintätiimille SEO- ja Google Ads -mainonnan koulutukset.
Sivustolta löytyi valtavasti potentiaalia, SEOn työstäminen oli jäänyt kesken
Forum Viriumin viestintäasiantuntija Paula Kultanen Ribas huomasi, että organisaation verkkosivujen hakukoneoptimointiin oli kiinnitettävä huomiota, sillä sivustolta löytyi valtavasti potentiaalia, mutta SEO-työ oli jäänyt kesken.
Paulalla oli jo aiempia kokemuksia muiden projektien parissa, joissa Annan SEO-koulutus oli tuottanut erinomaisia tuloksia. Tämän innoittamana Paula ehdotti, että Anna voisi tuoda osaamisensa myös Forum Viriumille. Tavoitteena oli parantaa näkyvyyttä keskeisillä hakusanoilla, kuten ”älykaupunki” ja ”älyliikenne” ja parantaa rekrytointisivujen sekä uutiskirjeen tilaussivun löydettävyyttä.
“Toivoimme, että sivu tulisi vastaan hakutulosten ensimmäisellä sivulla” Paula kertoo alun tavoitteista, jotka sitten ylitettiinkin reippaasti.
Myöhemmin tavoittavuutta alettiin tehostaa myös Google-mainonnalla.
Sivuista käyttäjäystävällisempiä ja informatiivisempia
SEO-koulutus järjestettiin viisihenkiselle viestintätiimille. Koulutuksessa keskityttiin sisällön rikastamiseen ja sisällön käyttäjäystävällisyyteen.
Sisältöä oli jo paljon ja siten sen optimointi oli prioriteettijärjestyksessä tärkeämpää kuin uuden sisällön luominen.
Tiimi oppi ymmärtämään myös, miten muun muassa sisäiset linkitykset ja sivuilla vietetty aika voivat parantaa sivuston sijoituksia hakukoneissa. “Koulutus oli selkeä ja ammattimainen, ja se sai erinomaista palautetta osallistujilta.” Paula kertoo.
Koko viestintätiimi ymmärtää nyt miten omalla tekemisellä voi vaikuttaa Google-näkyvyyteen ja miten näkyvyys taas vie koko toimintaa eteenpäin.
Toimenpiteinä tiimi ryhtyi rikastamaan tärkeimpiä sivujaan ja yhdistämään tynkäsivuja laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Nämä muutokset tekivät sivuista käyttäjäystävällisempiä ja informatiivisempia.
“Myös kollegat ovat kehuneet sivujen nykytilaa ja sitä, miten paljon selkeämmät ne ovat” Paula kuvaa nykytilannetta.
Google-hakujen kärkeen
Koulutusten ja toimenpiteiden tuloksena Forum Virium saavutti merkittäviä nousuja Google-sijoituksissa, ”älykaupunki”-hakusanalla nousten Google-hakujen kärkeen ja ”älyliikenne”-hakusanalla sivusto näkyy toisena haussa, kun aiemmin nämä hakusanat eivät sijoittuneet edes haun ensimmäiselle sivulle. Kävijämäärät ovat kasvaneet ja sivustolla vietetty aika on noussut.
Hakukonenäkyvyys vaikutti myös siihen, että avointen työhakemusten määrä kasvoi huomattavasti näkyvyyden ja löydettävyyden kasvaessa. Tämä keventää parhaimmillaan rekryprosesseja ja osaamista on entistä helpompi löytää taloon. Lisäksi uusi näkyvyys houkutteli enemmän yhteydenottoja mahdollisilta hankekumppaneilta EU-hankkeisiin, joihin Forum Virium etsii yhteistyökumppaneita. Näkyvyyden kasvulla on ollut jo tähän mennessä vaikutusta liiketoimintaan.
“Yhteistyökokemus Forsten Digitalin Annan kanssa on ollut erittäin hedelmällinen. Erilaisia koulutuksia ostaessa on aina pelko siitä, että aikaa menee jaaritteluun ja työaikaa haaskataan. Tässä ei ollut mitään sellaista ja kaikki aika käytettiin todella tehokkaasti. Kokonaisuus oli selkeästi suunniteltu ja toimiva.”
Ammattilaisen opastus nopeuttaa prosesseja
Saadut tulokset ovat saaneet Forum Viriumin viestintätiimin innostumaan SEO:n parissa työskentelystä. He ovat nyt myös aloittaneet Google-mainonnan keskittyen rekrytointiin, uutiskirjeen tilauksiin ja innovaatiokumppanuuksiin startupien kanssa. Anna jatkaa avustamista näiden kampanjoiden analysoinnissa.
Forum Virium kannustaakin muita yrityksiä investoimaan SEO-koulutukseen ja -auditointiin, sillä ammattilaisen opastus nopeuttaa prosesseja ja auttaa keskittymään juuri oikeisiin parannuskohteisiin- ja toimiin.
Lähetä viesti
Olisko viestintätiimin kouluttaminen ajankohtaista?
Lähetä viesti, palaan asiaan pian!